KASMIR

Laulaja-lauluntekijä Kasmirin ääni on meille kaikille tuttu hittibiisistään Vadelmavene, jolla päästiin paitsi Hankoon, myös pysyvästi Suomen väkevimpien laulavien artistien joukkoon. Tällä hetkellä Kasmirin hunajaisen käheän äänen voi bongata esim. Ylen Elämäni biisi- tv-sarjasta. Useasti Emma-palkittu Kasmir on opiskellut kokiksi, ja ehti viettää yli 10 vuotta elämästään helsinkiläisissä ravintolakeittiöissä ennen laulajan uraansa. Hän on myös julkaissut yhdessä Erkka Mykkäsen kanssa kirjan Annouskateus – Stooreja ja reseptejä (2018).

Kasmirin keittiö on kuin mies itse ; värikäs, hyväntuulinen ja vauhdikas. Kasmir on koulutukseltaan ammattikokki, mutta Cooking Buddy – jaksoissaan hän kokkaa rennolla otteella katu-uskottavaa katuruokaa kotikeittiöstä käsin. ”Street food” tunnetaan hodareistaan ja burgereistaan, mutta Kasmir vie meidät kekseliämpään suuntaan. Mitä kaikkea herkullista katuruokaa voikaan duunata, ihan lähikaupan peruskamoilla?

Paistettu härän ulkofilepihvi rapealla sipulilla ja salvia-tryffelivoilla tai chimichurrilla

Resepti kahdelle

1 ulkofilepihvi n 150-200 g

1 keltasipuli

1 l rypsiöljyä

mustapippuria myllystä

voita ja oliiviöljyä pihvin paistamiseen


Salvia-tryffelivoi

5 isohkoa salvianlehteä

125 g voita

1 tl tryffeliöljyä

(suolaa)

Valmista salvia-tryffelivoi. Hienonna salvianlehdet. Lisää voi ja salvia kattilaan ja anna voin sulaa. Lisää tryffeliöljy ja mausta tarvittaessa suolalla.

Sipulit friteerataan kahteen kertaan. Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna rypsiöljy kattilassa 175-180 asteiseksi. Laita sipulit varovasti kuumaan öljyyn. Kun sipulit ovat friteeraantuneet, nosta ne reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

Paista pihvi. Hiero ja taputtele suolaa pihviin molemmin puolin. Kuumenna pannu niin kuumaksi kuin sen saat. Laita oliiviöljyä ja voita kuumalle pannulle ja aseta pihvi tirisemään pannulle. Jos haluat medium kypsyyden pihviin, anna sen paistua ensimmäiseltä puolelta niin kauan kunnes ns raaka pinta alkaa hikoilla. Käännä pihvi ja rouhi mustapippuria myllystä pihville. Anna toisen puolen paistua niin kauan kunnes lihasnesteet alkaa nousta pintaan. Nosta pihvi pois pannulta ja kääri se leivinpaperiin vetäytymään.

Friteeraa sipulit toiseen kertaan. Kuumenna friteerausöljy takaisin n 175-180 asteiseksi. Kun öljy on kuumentunut haluttuun lämpötilaan laita valuneet sipulit varovasti öljyyn. Toinen friteerauskerta on lyhyempi. Tarkkaile sipuleita, etteivät ne pala. Nosta friteeraantuneet sipulit talouspaperin päälle valumaan ylimääräisestä öljystä.

Kokoa annos. Leikkaa pihvi viipaleiksi, valuta päälle salvia-tryffelivoita ja koristele sipulilla.

Chimichurri

2 pnt korianteria

2 pnt lehtipersiljaa

2 punaista chiliä

3 isoa valkosipulinkynttä

1/2 dl oliiviöljyä

1/2 dl balsamicoa

Kuori ja leikkaa valkosipuli pieneksi hakkeeksi. Voit käyttää tähän puserrinta tai raastinta, jos et jaksa käyttää veistä. 

Leikkaa chilit pituussuunnassa halki ja poista toisesta chilistä siemenet. Voit jättää kumpaankin siemenet jos tykkäät tulisesta. 

Leikkaa chilin puolikkaat suikaleiksi ja suikaleet pieneksi kuutioksi.

Mittaa kulhoon oliiviöljy sekä balsamico. Lisää joukkoon chili ja valkosipuli. Sekoita.

Leikkaa korianteri ja lehtipersilja krouviksi silpuksi. Käytä myös varret, sillä etenkin korianterissa niissä on runsaasti makua. 

Lisää yrtit kulhoon ja sekoita. 

Anna chimichurrin maustua hetki ennen tarjoilua.

 

Kauppalista 

1 ulkofilepihvi n 150-200 g

1 keltasipuli

1 l rypsiöljyä

mustapippuria

voita ja oliiviöljyä

5 isohkoa salvianlehteä

125 g voita

1 tl tryffeliöljyä

Chimichurri:

2 pnt korianteria

2 pnt lehtipersiljaa

2 punaista chiliä

3 isoa valkosipulinkynttä

1/2 dl oliiviöljyä

1/2 dl balsamicoa

 

Vege monsieur – uunissa gratinoitu kasvisleipä

Resepti 4-6 henkilölle

1 hapanjuurileipä 

300 g juustoraastetta (vahvaa juustoa esim. mustaleima tai gruyere) 

Fenkoli-tomaattihillo 

125 g kirsikkatomaatteja 

2/3 fenkoli 

1/2 sipuli 

1/2 punainen chili 

2 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä  

2-3 valkosipulinkynttä 

1 rkl sokeria 

½ dl balsamicoa 

1/2 dl vettä 

suolaa 

mustapippuria 

öljyä 

Kuullota pilkotut sipuli, valkosipuli, fenkoli, kirsikkatomaatit sekä jauhettu fenkoli ja chili öljyssä. Lisää sokeri, vesi ja balsamico. Keitä kastiketta kasaan niin kauan, kunnes se alkaa olla hillomaista. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa ja  mustapippuria. 

Paistettu pinaatti 

1 pss pinaattia (tähän käy sekä baby, että isompikin pinaatti)  

2 valkosipulinkynttä 

1 rkl voita 

1,5 tl öljyä 

suolaa 

mustapippuria 

Kuumenna pannu ja laita pannulle öljyä ja voita. Lisää ohueksi viipaleeksi leikattu valkosipuli. Anna valkosipulin maustaa voi-öljyseosta hetki, ennen kuin lisäät pinaatit pannulle. Paista pinaattia, kunnes se on mennyt kasaan ja suurin osa nesteestä on haihtunut. Mausta paistettu pinaatti suolalla ja mustapippurilla. 

 

Paistettu munakoiso 

 1 iso munakoiso 

öljyä 

suolaa 

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa noin sentin viipaleiksi. Aseta munakoisot leivinpaperille ja ripottele niiden päälle suolaa. Anna munakoisojen nesteen nousta pinnalle ja taputtele kuivaksi. Käännä munakoisot ja tee sama toiselle puolelle.  

Kun munakoisoviipaleet on kuivattu, siirrä ne kuumalle pannulle öljyn kera. Paista munakoisoja kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat kullanruskeat.  

 

Kasaa leivät  

Leikkaa leipä haluamasi kokoisiksi viipaleiksi ja paahda viipaleet pannulla tai leivänpaahtimessa. Asettele puolet leipäviipaleista uunipellille leivinpaperin päälle. Laita leipien päälle ensin munakoisoviipale, sitten pinaattia ja päällimmäiseksi fenkoli-tomaattihilloa. Aseta loput leipäviipaleet kansiksi ja lisää kannen päälle reilusti juustoraastetta.  

Laita uunissa grillivastus päälle ja uuni niin kuumalle, kuin saat. Gratinoi leipiä uunissa, kunnes juusto on sulanut ja väriltään kullanruskeaa. Leivät gratinoituvat 5-15 min uunista riippuen. Tarkkaile leipiä, etteivät vahingossa kärähdä.

 

Kauppalista

1 Hapanjuurileipä 

300 g juustoraastetta (jotain vahvaa juustoa esim. mustaleima tai gruyere) 

125 g kirsikkatomaatteja 

1 (n 250 g) fenkoli  

1 sipuli 

valkosipulia 

1 punainen chili 

1 pss pinaattia (tähän käy sekä baby, että isompikin pinaatti) 

1 iso munakoiso 

jauhettua fenkolia tai fenkolinsiemeniä, jos jauhat ne itse  

öljyä 

voita 

balsamicoa 

sokeria 

suolaa 

mustapippuria

Rapu-ja tofutacot

Resepti neljälle

pehmeitä taco/tortillalettuja normaalikokoisia tai pienempiä

Ravut lime-chilivoissa

400 g isoja katkarapuja (en muista minkä kokoinen pussi oli)

1 punainen chili

1,5 valkosipulinkynttä

1/2 limen mehu

100 g Voi

suola

 

Sulata voi kattilassa. Lisää kattilaan pilkottu valkosipuli ja chili sekä puristettu limemehu. Keitä pienellä lämmöllä kunnes valkosipulit ovat pehmenneet. Soseuta seos tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää suolaa mikäli tarvitsee.

Paista ravut kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää lime-chilivoi pannulle.

Tofurouhe

2 pkt tofua

1 rkl savupaprikaa

1 rkl srirachaa

1 rkl soijaa

1 rkl vaahterasiirappia

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl valkosipulimurskaa

 

Nypi tofu pieneksi muruksi. Mitä pienempää sitä rapeampi lopputulos.

Sekoita mausteet tofurouheeseen ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.

Levitä rouhe tasaisesti leivinpaperin päälle pellille ja paista rouhetta n. 185 asteessa niin kauan, kunnes se muuttuu rapeaksi. Tilannetta kannattaa tarkkailla ottamalla peltiä ulos uunista ja tunnustelemalla tofua.

Pico De Gallo

2 kpl tomaattia

1 kpl jalapenoa tai 1 punainen chili

1/2 sipuli

1 pnt korianteria

1 limen mehu

Suolaa

Leikkaa tomaatti, jalapeno / chili ja sipuli pieneksi kuutioksi. Lisää limemehu, korianteri ja suola. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.

Chilimajoneesi

3 rkl majoneesia

2 rkl piri-piri ketsuppia / srirachaa / heinzin hot ketsuppia

Kun kaikki yllä oleva on valmista, niin pilko myös mahdolliset muut lisukkeesi, esimerkiksi punakaali ja rapea salaatti valmiiksi ja lämmitä sitten tacoletut mikroaaltouunissa, pannulla tai uunissa. Kasaa herkulliset tacot ja nauti!

 

Kauppalista neljälle

pehmeitä taco/tortillalettuja normaalikokoisia tai pienempiä

Raputacot

n 300-400 g isoja katkarapuja 

1 chili

valkosipulia

1 lime

100 g Voi

suola

 

Tofutacot

2 pkt maustamatonta tofua

savupaprikaa

srirachaa

soijaa

vaahterasiirappia

oliiviöljyä

valkosipulia

 

Pico de gallo

2 kpl tomaattia

1 kpl tuore jalapeno tai punainen chili

sipuli

1 pnt korianteria

1 lime

suolaa

 

Chilimajoneesi

majoneesia

piri-piri ketsuppia / srirachaa / heinzin hot ketsuppia

 

Lisäksi lisukkeiksi tacoihin sopii esimerkiksi punakaali, rapea salaatti, ranskankerma, kevätsipuli ja korianteri

 

COOKING BUDDY®️ RAKKAUDESTA RUOKAAN

black and white mountain under blue sky during daytime